Teemme tätä työtä sen vuoksi, että uskomme kenen tahansa pystyvän oppimaan kevyen ja vaivattoman kehonkäytön.

 

Olimme hiljattain Work Goes Happy –messuilla esittelemässä Kevyesti Töissä –valmennusta. Teimme messuvieraille lyhyitä näytetöitä. Ohjasimme heidän työskentelyään tietokoneella istuen tai seisten kännykkää selaten. Monet halusivat kokeilla myös seisomista ja kävelyä messukäytävällä.

 

Päivän aikana kohdallemme pysähtyi todella heterogeeninen valikoima työhyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä. Ikähaarukka oli leveä, samoin tausta. Monet olivat johtavassa asemassa yrityksessä tai sen henkilöstöosastolla. Toiset vielä lopettelivat opintojaan. Osa pysähtyi kohdallemme tarkoituksella, koska he olivat nähneet palvelumme ennakkomainonnassa. Loput pysäytimme itse. Yhteistä kaikille oli iloinen hämmästys näytetyön aikana ja sen jälkeen. Ihmiset eivät meinanneet uskoa, että oma toiminta voi muuttua niin nopeasti ja niin vähällä ulkopuolisella ohjauksella.

 

Meille itsellemme tämä ei tietysti ollut mikään yllätys. Me tiedämme, että työmme perustuu ihmisen oman tasapainojärjestelmän ja lihaksille luonnollisesti kuuluvan yhteistyön palauttamiseen. Emme siis tunge asiakkaisiimme mitään, mitä heillä ei jo ole. Toisessa ammatissani projektikouluttajana olen aina sanonut, että Alexander-tekniikassa (ja siten myös siihen perustuvassa Kevyesti Töissä –valmennuksessa) toteutuu yksi keskeinen hankemaailman nyrkkisääntö: jos rakennat uuden toiminnon jo olevalle infrastruktuurille, toiminnolla on paremmat tehokkuuden ja kestävyyden edellytykset kuin jos uutta toimintoa varten joudutaan luomaan uudenlainen infrastruktuuri. Meidän työssämme tämä vanha infrastruktuuri on tietenkin kaikilla ihmisillä jo oleva tasapainojärjestelmä. Me opetamme asiakkaamme käyttämään kehoaan siten, että tasapainojärjestelmä pääsee toimimaan mahdollisimman tehokkaasti.

 

Aikaisemmassa blogissamme esittelimme tutkimustuloksia, joissa osoitettiin Alexander-tekniikan tuovan tehokkaan ja kestävän avun jo kuudella yksityistunnilla http://kevyestitoissa.fi/2017/03/07/selvaa-saastoa-yrityksille-tuki-ja-liikuntaelinvaivoja-vahentamalla/

 

Tämän vuoksi uskomme vakaasti, että kuka tahansa oppii halutessaan kevyen ja vaivattoman kehonkäytön. Se on niin kova juttu, että yksinkertaisesti haluamme sitä kaikille. Siksi teemme tätä työtä.