Urheilin koko nuoruuteni kovaa. Juoksin teininä pitkiä matkoja, ratsastin ja tanssin kilpaa Suomen mestaruustasolla. Kävin lukioaikoina säännöllisesti urheiluhierojalla, joka totesi alaselän olevan hyvin hyvin liikkuva. Hän myös havaitsi, että minulla on rintarangassani yksi nikama, joka pyrkii kaiken aikaa liikkumaan pois paikoiltaan. Yliopistoaikoina juoksin, treenasin tanssia ja akrobatiaa sekä aloitin kolmekymppisenä Astangajoogan. Kaikkina näinä vuosina notkea ristiselkäni ja jäykempi rintarankani pysyivät kivuttomana ainoastaan säännöllisen liikunnan avulla. Jos jouduin jostakin syystä pitämään taukoa liikunnassa, ristiselässä alkoi ikävä jomotus ja rintaranka tuntui jumittuvan. ”Irtonainen” nikama myös vaati ylimääräistä huomiota, koska se tuntui nitkahtavan väärään paikkaan ja silloin minun oli vaikea hengittää.

 

Aloitettuani Alexander-tekniikan yksityistunnit vuonna 1995 tilanne pysyi hetkisen ennallaan. Pari vuotta myöhemmin kävin parikymmentä kertaa tiiviisti osteopaatilla, joka oli selästäni aika huolissaan. Hän totesi, että koko elämän kestänyt väärinkäyttö yhdistyneenä pehmeään ja liikkuvaan kudosrakenteeseen oli tuottanut paljon virheasentoja ja epätasapainoista liikkuvuutta, jota koko keho kaiken aikaa kompensoi. Hän tunsi Alexander-tekniikan ja tiesi, mihin sillä pystytään, joten hän totesi kulmat syvässä kurtussa: ”Sinulla on puolellasi ikä ja Alexander-tekniikka”.

 

Tämän jälkeen selkä alkoi kuntoutua itsestään hyvin nopeasti. En joutunut enää koskaan käymään pitkiä sarjoja osteopaatilla. En myöskään joutunut enää kiinnittämään selkääni suurta huomiota, koska Alexander-tekniikan avulla oppimani helppo ja vaivaton kehonkäyttö oli saanut selkäni toimimaan paremmin kuin ennen. Kivut vähenivät yllättävän nopeasti. Olen nykyisin 53-vuotias ja harjoitan Astangajoogaa lähes päivittäin. Vedän itseni harva se aamu aikamoiselle rullalle kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja liikkuminen tuntuu hyvältä. Selkä toimii erinomaisesti, eikä ryttyile millään tavalla. Mikäli joudun pitämään taukoa liikunnasta, jomotus ja jumittaminen eivät palaa, eivätkä edes häämötä taivaanrannassa.

 

Tällä vuosituhannella on ilmestynyt paljon uutta tutkimustietoa Alexander-tekniikan vaikutuksista selkäkipuihin. Esimerkiksi laaja englantilainen verrokkitutkimus vuodelta 2008 toteaa Alexander-tekniikan olevan pitkällä tähtäimellä tehokkaampi ja kestävämpi apu kroonisiin alaselkäkipuihin kuin ns perinteinen hoito (Lääkäri, kipulääke, fysioterapeutti, hieronta). http://www.bmj.com/content/337/bmj.a884.short

 

Yhtä laaja brittitutkimus vuodelta 2015 totesi Alexander-tekniikan niinikään päihittävän ns perinteisen lähestymistavan (lääkäri, kipulääke, fysioterapia) juuri pitkällä tähtäimellä kroonisista niskakivuista kärsivillä potilailla. http://www.alexandertechnique.co.uk/research/ATLAS