Tammikuun loppupuolella on Tallinnassa työkalenterini vuoden kohokohta, Alexanderin syntymäpäivä. Tämä ihana alamme ammattilaisten kansainvälinen kokoontuminen on yhtä aikaa leikkisä, kepeä, tiukan ammatillinen, asiakkaille hyödyllinen ja osallistuville opettajille avartava työpäivä.

 

Kokoonnuimme viime lauantaina Tallinnan teatterikorkeakoululle työskentelemään Eestin kulttuurialan ihmisten kanssa. Jokaisella vieraaksi kutsutulla opettajalla oli kahdeksan yksityisoppilasta, joista suurinta osaa emme olleet aiemmin tavanneet. Työskentelimme kahdessa isossa vierekkäisessä salissa upean vanhan rakennuksen yläkerrassa. Tapahtuman ihana erityispiirre on se, että olemme kaikki samassa tilassa. Opettajien ja yksityisoppilaiden lisäksi tilassa liikkui Tallinnan Alexander-tekniikan opettajakoulun opiskelijoita ja teatterikoulun opettajia ja opiskelijoita.

 

Tunnelma oli intensiivinen ja hauska. Välillä kuului puhallin- tai jousisoittimen kaunis ääni jonkun kollegan ohjatessa oppilastaan tämän soittaessa. Aulan toisella puolella on dramaattisen mustaksi sisustettu tanssisali, josta kuului pitkin päivää pianon pimputusta ja balettitossujen töminä lattiaa vasten. Salin vapautuessa talutin sinne päivän aikana muutamankin tiukkapeppuisen ballerinan kokeilemaan vähän vapaampia piruetteja. Osan oppilaista kanssa työskentelin myös tietokoneen äärellä, koska se on arkipäivää kaikille ammattiin katsomatta.

 

Eestiläiset osaavat vieraanvaraisuuden ja hemmottelun. Historiaa kuiskivien työhuoneiden ikkunalaudat tulvivat kaiken päivää herkkuja: suklaata, hedelmiä, keksejä, dippejä. Heti työpäivän loputtua meille oli järjestetty intialaisen musiikin konsertti. Kokoonpanossa soitti huilua taitava eestiläinen puhallinsoittaja Krista Citra Joonas. Söimme päivällä pitkän, herkullisen lounaan vanhassa kaupungissa ravintola Aed’issa. Illalla kokoonnuimme juhlaillalliselle thairavintola Nok Nok’iin.

 

Päivästä jäi mieleen euforia, joka lienee tuttu kaikille unelmatyötään tekevälle. Siitä jäi mieleen myös keveys, jolla oppilaamme yksityistuntinsa jälkeen kävelivät, puhuivat, tanssivat ja lauloivat. Mieleen painuivat ilo, jota oppilaat tunsivat ja ilmensivät huomatessaan, miten vähällä kaikkea toimintaa voi helpottaa. Päivän viimeinen oppilaani oli jo tullessaan lähes kaksimetrinen pianisti. Hän piteni käsissäni niin paljon, etten enää ylettänyt koskettamaan hänen päälakeaan nousematta jakkaralle. Totesin tyynesti, että nyt on aika soittaa vähän pianoa. Ratkaisin kurkotteluongelman taluttamalla hänet flyygelin ääreen istumaan ja soittamaan pianoa. Työpäivä päättyi kauniisiin säveliin, joista osa tuli musiikista ja osa tulvi muiden aistien kautta.