Täsmälleen vuosi sitten oli perjantai kolmastoista. Pandemia oli juuri levinnyt Suomeen siten, että kaikki jo hamstrasivat käsidesiä, vessapaperia ja kuivamuonaa. Minulla oli kuitenkin edelleen kalenteri ilahduttavan täynnä. Vuosi oli alkanut hyvin. Asiakkaissa oli firmoja ja muita työpaikkoja, oppilaitoksia, harrastusryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Oli keikkaa Suomessa ja ulkomailla. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olin tyytyväinen, utelias ja optimistinen. Rakastan työtäni ja myös tarvitsen sitä taloudellisesti.

Moni oli jo perunut työmatkojaan, mutta minulla oli tuona perjantaina kalenteri täynnä yksityisoppilaita Helsingin Vallilassa ja päätin tehdä ne paikan päällä. Aamupäivän työskentelin normaalisti ja unohdin koko vasta alkaneen pandemian.

Draaman kaaren vuoksi on mainittava tässä vaiheessa, että Vallilan työhuoneellani on a) poikkeuksellisen ihana vuokraisäntä; b) baarikaappi. Vuokraisäntä piipahti työhuoneella ja huikkasi oven raosta ”Hei muista sitten maistaa sieltä baarista sitä uutta viskiä, ennen kuin palaat illalla kotiin! Jyri toi sen pari viikkoa sitten palatessaan Kanadasta.” Luitte oikein. Joku on joskus matkustanut Suomesta Kanadaan.

Lounaalla koin jotain täysin absurdia: Söin yhdessä lempiravintoloistani, joka on normaalisti aivan täynnä. Nyt siellä oli iso seisova pöytä täynnä herkkuja ja minun lisäkseni kolme muuta asiakasta. Ihan kuin olisin siirtynyt rinnakkaiseen todellisuuteen, jonkinlaiseen outoon unimaailmaan.

Palasin työhuoneelle apteekin kautta. Käsidesihylly oli juuri niin tyhjä, kuin uutisissa oli annettu ymmärtää. Palasin työhuoneelle ja pyysin alakerran kopissa istuvalta vahtimestarilta lainaksi pulloa iltapäivälle. Mies mulkoili minua ensin epäluuloisen näköisenä, mutta kipaisi sitten kaapille ja antoi sieltä korkkaamattoman pullon.

Aloittaessani iltapäivän työt unohdin laittaa kännykän äänettömälle. Koko iltapäivän puhelimeen tuli viestejä. Äänet paljastivat, että sinne tulee joka sorttia: sähköposteja, WhatsAppii, Mesee, tekstiviestejä… Ihmettelin toistaiseksi viimeistä kertaa, miksi olen yhtäkkiä näin suosittu.

Viimeisen yksityisoppilaan lähdettyä seisoin keittiössä selkä baariin päin ja aloin selata iltapäivän aikana tulleita kymmeniä viestejä. Ne olivat kaikki töiden peruutuksia. Nopean tilannekartoituksen tulos: minulla ei ollut enää yhtään töitä eikä mitään tuloja. Upea, lupaava tilauskantani oli tyhjentynyt kalenteristani yhden iltapäivän aikana. Tuijotin hetken tyhjää kalenteriani täysin epäuskoisena. Sitten käännyin, etsin baarihyllyltä sen viskin ja kaadoin kurkkuuni auttavan kokoisen tujauksen.

Kevyesti Töissä perustui alun perinkin sille, että osa valmennuksista tehdään verkossa. Olen kehittänyt pandemian aikana tätä vielä pidemmälle: nykyisin opetamme myös vasta-alkajia ilman lähiopetusta ja se toimii loistavasti. Monilla vanhoilla ja mahdollisilla asiakkailla ei ole enää rahaa ostaa koulutuksia. Olemme onneksi onnistuneet kauppaamaan osaamistamme jonkun verran pandemian voittajille. Sellaisille firmoille, jotka tekevät nyt samaa tai parempaa tulosta kuin ennen pandemiaa. Sekä sellaisille yksityishenkilöille, joilta pandemia on säästänyt rahaa, koska he eivät voi matkustaa ulkomaille.

Aikamoisia oivalluksia tämä aika on kyllä tuonut. Esimerkiksi opin yhdessä iltapäivässä soveltamaan Alexander-tekniikkaa äärimmäiseen paniikkiin paljon intensiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin.  Julkaisen siitä oman bloginsa, seuraa tätä kanavaa.